keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Alvin muutti heinäkuussa uuteen kotiin Haukiputaalle ja hyvin on kotiutunut.

Nemo on kastroitu viime viikolla piilokiveksen vuoksi. Hyvin on poitsu toipunut leikkauksesta.

Oiva kävi maanantaina terveystarkissa Oulun Animagissa tuloksin terve sydän, terveet silmät, 0/0 polvet ja kyynärät ja lonkat lähti A:na. Ihan mahtavaa!

Rosa ja Alma on nyt molemmat juoksussa. Rosan kans olisi vielä kaksi kertaa tokoilematta.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kesää odotellessa ;)

Alman ja Rosan kans käytiin nätoilemässä. Kumpikaan ei ole tällä hetkellä valmis kehään, niin harjoitellaan lisää.
Alvinin sydän on tarkoitus ultrata nyt kesäkuun
alussa. Hui, todella jännää.
Kesälle pitää katsella jotain kursseja. Toivottavasti tulee lämmin kesä, niin saa ulkoilla paljon. :)

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hiljaiseloa..



Iiris lähti sateenkaarisillalle 12.1.2014. R.I.P Iiris :(


Alman kanssa käytiin pentukurssi Oulussa helmikuussa. Almasta (Tähtiniityn Afrodite) otettiin geenitesti, jonka mukaan on cea-kantaja.


Viime viikolla lomailtiin Rukalla ja pennut olivat hienosti reissussa.
Kesälle suunnitelmissa käyttää Almaa ja Rosaa näyttelyssä.
Näyttelytreeneissä aletaan käymään Alman kanssa heti, kun täällä alkavat.
Rosalla on ollut nyt juoksu, saanut olla tarkkana ja pitää pojan kanssa eri tiloissa.


Tammikuussa kävin katsomassa Oivaa (Tähtiniityn Arthur) ja Nemo (Tähtiniityn Arthur) kävi meillä viikko sitten kyläilemässä. Ihania kakaroita, kumpikin avoimia luonteeltaan.


Alvin voi ihan hyvin, nostin nyt lääkitystä painon noustessa. On tosi vilkas, niin saa välillä laittaa levähtelemään kun näkee että väsähtää. Toukokuussa on sitten sydänultra.


Pennut täytti puoli vuotta 2.3. Tällä hetkellä Alma on n.35cm, Oiva 37cm, Alvin 38cm ja Nemo 40cm.


Kuvia tulee myöhemmin.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuulumisia pitkästä aikaa

 Pennut kävi eka rokotuksilla marraskuussa. Viime viikolla olisi ollut pentukerho, mutta Iiris liukastui pihalla hypättyään portaat jäiseen maahan niin lonkka meni pois sijoiltaan. Lähdettiin heti päivystykseen ja lonkka laitettiin nukutuksessa takaisin paikoilleen. Kävin seuraavana aamuna vielä Otuksessa, jossa Iiriksen jalka sidottiin ja Esa Soppela katsoi röntgenkuvat.


Tällä viikolla käytiin pentukerhossa Alman ja Alvinin kans tutustumassa muihin koiriin. Eilen pesin ja punnitsin pennut. Alma 4kg ja Alvin 4,6kg. Ensi viikolla on sitten tehosterokoitus. Alvin on reipastunut kovasti, ilmeisesti lääkkeen ansiosta jaksaa paremmin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Rokotuksilla

Maanantaina pennut täyttivät 12viikkoa. Nemo kävi rokotuksilla viime viikolla, Oiva maanantaina ja Alma ja Alvin tänään. Hyvin on mennyt kaikilla. Eniten varmasti odotin Alvinin sydämen kuuntelua. Sieltä kuuluu edelleen voimakas sivuääni, asteikolla 4-5/6.
Kuitenkin Alvinin vointi on tällä hetkellä hyvä, kasvaa ja kehittyy normaalisti.
Todella jäntevä pentu kuulema. Lääkityksen ansiota on varmaankin, että Alvin jaksaa jo touhuta ja leikkiä siinä missä siskonsakin. Voi vain toivoa, että sydän korjaantuisi. <3

perjantai 22. marraskuuta 2013

11 viikkoiset sisarukset


Alvin ja Alma

 
 
Ei ole päässyt koneelle päivittämään, kun kotisivut on jumittaneet eikä ole kerinnytkään.

Pennut kasvaa kovalla vauhdilla. Ulkona käydään päivittäin, Alma ja Alvin painaa nyt 3kiloa, Oivakin taitaa olla kohta saman verran ja Nemo 3,5kg. Säkä pitäs myös mitata, mutta jostain kumman syystä noita ei ole tullut kuvattuakaan kun eivät pysy paikallaan. :)

 
Ensi viikolla on sitten rokotukset ja jännäilen josko Alvinin sydänkin kuunneltas samalla.

Yhdistelmä lääkitys on nyt aloitettu ja toivottavasti niistä on apua.

Oivalla ja Nemolla kuulostaa myös menevän hyvin omissa kodeissaan. Olen kyllä niin tyytyväinen pentuihin. :) Toivottavasti Alvinkin paranee. <3
 







 



tiistai 5. marraskuuta 2013

Perhepotretti



                                                  Kuva: Annika Haikonen