sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuulumisia pitkästä aikaa

 Pennut kävi eka rokotuksilla marraskuussa. Viime viikolla olisi ollut pentukerho, mutta Iiris liukastui pihalla hypättyään portaat jäiseen maahan niin lonkka meni pois sijoiltaan. Lähdettiin heti päivystykseen ja lonkka laitettiin nukutuksessa takaisin paikoilleen. Kävin seuraavana aamuna vielä Otuksessa, jossa Iiriksen jalka sidottiin ja Esa Soppela katsoi röntgenkuvat.


Tällä viikolla käytiin pentukerhossa Alman ja Alvinin kans tutustumassa muihin koiriin. Eilen pesin ja punnitsin pennut. Alma 4kg ja Alvin 4,6kg. Ensi viikolla on sitten tehosterokoitus. Alvin on reipastunut kovasti, ilmeisesti lääkkeen ansiosta jaksaa paremmin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Rokotuksilla

Maanantaina pennut täyttivät 12viikkoa. Nemo kävi rokotuksilla viime viikolla, Oiva maanantaina ja Alma ja Alvin tänään. Hyvin on mennyt kaikilla. Eniten varmasti odotin Alvinin sydämen kuuntelua. Sieltä kuuluu edelleen voimakas sivuääni, asteikolla 4-5/6.
Kuitenkin Alvinin vointi on tällä hetkellä hyvä, kasvaa ja kehittyy normaalisti.
Todella jäntevä pentu kuulema. Lääkityksen ansiota on varmaankin, että Alvin jaksaa jo touhuta ja leikkiä siinä missä siskonsakin. Voi vain toivoa, että sydän korjaantuisi. <3

perjantai 22. marraskuuta 2013

11 viikkoiset sisarukset


Alvin ja Alma

 
 
Ei ole päässyt koneelle päivittämään, kun kotisivut on jumittaneet eikä ole kerinnytkään.

Pennut kasvaa kovalla vauhdilla. Ulkona käydään päivittäin, Alma ja Alvin painaa nyt 3kiloa, Oivakin taitaa olla kohta saman verran ja Nemo 3,5kg. Säkä pitäs myös mitata, mutta jostain kumman syystä noita ei ole tullut kuvattuakaan kun eivät pysy paikallaan. :)

 
Ensi viikolla on sitten rokotukset ja jännäilen josko Alvinin sydänkin kuunneltas samalla.

Yhdistelmä lääkitys on nyt aloitettu ja toivottavasti niistä on apua.

Oivalla ja Nemolla kuulostaa myös menevän hyvin omissa kodeissaan. Olen kyllä niin tyytyväinen pentuihin. :) Toivottavasti Alvinkin paranee. <3
 







 



tiistai 5. marraskuuta 2013

Perhepotretti



                                                  Kuva: Annika Haikonen

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Talo hiljenee

Aksu muutti keskiviikkona isänsä Vilin luo Tornioon ja sai nimekseen Oiva. Anselmi lähti perjantaina Tyrnävälle ja siitä tuli Nemo. :)
Saatiin myös ihana perhepotretti koko porukasta, jonka laitan kunhan tietokone toimii. Alvinin kans käytiin ke:na sydänultrassa, ja Alvin jääkin kotiin. Sydämessä löytyi reikä, joka on aiheuttanut vasempaan kammioon laajentumaa. Lääkitys aloitettiin ja toivon niin että reikä pienenis tai sulkeutuisi kasvun myötä. Ennustetta ei vielä voida sanoa, uusintaultra on 6kk päästä. Päällepäin Alvin on virkeä ja leikkisä pentu, hieman rauhallisempi kuin muut. Jos Alvinin ennuste on hyvä, niin Se voi viettää ihan tavallista kotikoiran elämää ja siinä tapauksessa etsimme sille sitten rauhallista kotia. Alma jää myös kotiin äitinsä kaveriksi. :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Pennut 7vkoa

Huh huijaa, kun on ollut vilskettä. Joka päivä on nyt käynyt vieraita.
Viime torstaina oli pentutarkki, jossa Alma ja Aksu todettiin täysin terveiksi.
Anselmilla ei toinen kives ole vielä laskeutunut ja Alvinilla todettiin sydämessä
sivuääni, menemme huomenna sydänultraan.

Aksu on myöskin lähtemässä ensimmäisenä, haikeeta.


Alvin, Anselmi, Alma ja Aksu

torstai 17. lokakuuta 2013

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Anselmi ja Alvin

Anselmi ja Aksu

Aksu

Alma, Anselmi, Aksu ja Alvin

Anselmi ja Aksu



Anselmi ja mummu koira Iiris <3

Emäntä


Kuvat: Annika Haikonen

maanantai 7. lokakuuta 2013

Niin se aika vierähtää. Illalla on pentusten sirutus.
Pennut ovat muuttaneet olohuoneeseen ja syövät
reippaasti jo kiinteitä. Iiris on myöskin jo tutustunut pentuihin. :)
Uusia kuvia otettiin eilen iltana niitä tulossa. :)

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Alma
Alvin
 





 
Tähtiniityn Aramis "Anselmi"
Anselmi




Anselmi

 




Tähtiniityn Afrodite "Alma"
Alma






Tähtiniityn Amor "Alvin"
 

Alvin



Alvin





Aksu








Tähtiniityn Arthur "Aksu"

tiistai 24. syyskuuta 2013

Aamu unilla

Isosisko lämmittää Alvinia <3
 
 




Aksu ja Anselmi




Alvin tutkii nallea
 
Anselmi
 

 

 

maanantai 23. syyskuuta 2013

Pennut 3vk

Aamun punnituksissa Alma 1030g, Aksu 814g, Anselmi 710g ja Alvin 440g. :)

Muutama päivä sitten kuvattu video .

 
 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pennut 2vk

Maanantaina pentuset täyttivät 2viikkoa.
Kaikilla on jo silmät auenneet ja kovasti harjoittelevat
kävelemistä. :D
Alma jo vingahtelee ja murahtelee, niin
äippä koirakin kuuntelee ihan ihmeissään ja
säntäilee pentujen luo.

Videolla Anselmi harjoittelee kävelemistä. :)

lauantai 14. syyskuuta 2013

lauantai 7. syyskuuta 2013

Pojat 5vrk

 

Vasemmalta oikealle pojat Aksu, pikku orava Alvin ja Anselmi.
Sisko Almasta kuva myöhemmin. :)
 
 

torstai 5. syyskuuta 2013

tiistai 3. syyskuuta 2013

Pennut syntyivät 2.9. 3+1!

Eilen sitten oli jännä päivä. Rosan synnytys alkoi, klo 11.45 syntyi uros 148g valkoisella kauluksella,
klo 12.55 uros 119g niskassa ja otsassa pieni viiru, klo 13.30 uros 139g puolikauluksella ja
klo 17.10 ihan pikimusta narttu 192g!!

Kyllä oli uskomatonta, että sieltä tupsahti vielä tyttö maailmaan. :)
Rosa on hoitanut pentujaan tosi hyvin, virkeitä pentuja.
Toivon, että kaikki menee hyvin jatkossakin.
Pienin on nyt tehoseurannassa, tahtoo isoimmat vallata maitobaarit.
Nyt keskityn pentujen  hoitoon ja päivittelen myöhemmin.